tiistai, 31. toukokuu 2016

Yritysfundamentalismi, luonto ja naiset

Rohkeus, ennakkoluulottomuus, riskinotto ja kilpailukyky ovat talouskasvun ja tuottavuusloikan rinnalla talouspuheen toistuvia mantroja. Tulisi kuitenkin muistaa, että nämä käsitteet kytkeytyvät ennen kaikkea mieskasvoiseen, kasvuvetoiseen kasinokapitalismiin.  Siksi niitä harvemmin yhdistetään naisvaltaisten alojen kutsumusammatteihin.  Tosin hoiva-alalle suuntautuminen vaatii yhä enemmän rohkeutta—suurena riskinä on uupuminen ja työmäärään suhteutettuna pieni palkka.  

Yrittäjyyttä on kuitenkin alettu ehdottaa uuden työelämän ideologisena supervalintana myös naisille.   Valinnan vapauden aikakaudella on erikoista, ettei naisten pitkän mutta kapean kunnallisen palkkatyön valintaa enää juuri arvosteta valintana muiden joukossa.  Yrittäjyyttä tyrkytetään kaikille, koska sen myötä voidaan karsia erilaisia etuuksia sosiaaliturvasta äitiyslomiin.  Soveltuvatko yrityskulttuurille leimallisemmat riskinotto ja voiton maksimointi toisaalta naissosialisaation läpikäyneille, perinteisesti hoiva-aloille suuntautuneille naisille? Miten kävisi toisaalta ekososiaaliselle tasapainolle, jos yrittäjyydestä tosiaan saataisiin joka iikan elämänpolku?  

Naisyrittäjyyteen liittyy monia naisten kilpailukykyä heikentäviä tekijöitä, joihin lukeutuvat paitsi vanhemmuuden sosiaaliset vaikutukset, myös naisten monessa mielessä erilainen asenne kovan liike-elämän tapakulttuuriin.  l800-luvulla esitettiin näkemys, etteivät naiset sovi politiikkaan koska ovat sen likaiseen peliin ”liian puhtaita”.  Nykypäivänä voitaisiin kysyä, sopivatko naiset liike-elämään tai kääntäen, miksi minkään alan pitäisi olla niin likaista, ettei naisten ”herkempi sielu” kestä sen toimintatapoja? Tasa-arvon luullaan toisaalta nyt tarkoittavan sitä, että naisia on myös kannustettava omaksumaan talousorientoitunut ja kilpailuhenkinen ihmisyyden malli.  Ristiriitaista kyllä, joidenkin odotetaan kuitenkin vielä samaistuvan muiden tarpeet omien tarpeittensa edelle asettavaan hoivaavaan ”naisnormiin” , jota ilman kova bisnesmaailmakaan ei voisi takoa voittojaan eikä tunnetalouden turvin voitaisikaan ulkoistaa monia kunnan hoitamia palveluja koteihin—lähinnä naisille.

Niin Olkivaara kuin Talvivaarakin ovat hyviä esimerkkejä riskipitoisista suurhankkeista, joiden ekososiaaliset vaikutukset huolestuttavat enemmän huolenpitokulttuuriin samaistuvia naisia ja punavihreitä, naisystävällisiä puolueita. Talvivaara-katastrofia osattiin punavihreissä piireissä odottaa, koska Suomessa ei ole enää kuulunut maan tapoihin suhtautua vakavasti ympäristönsuojeluun yritysmaailman intressien ajaessa yhä härskimmin kokonaisvaltaisen vastuun edelle.  Oikeistopuolueet ovat pikemminkin pyrkineet heikentämään sitä ministeriöiden rakennemuutoksilla. Luonnonsuojelua on yritetty alistaa niillä elinkeinoelämän tavoitteille.  Työpaikkojen luominen on luonnollisesti sitäkin tärkeämpää, että globalisaatio tuhoaa niitä samalla kun suuryritykset vääristävät myös pk-yritysten kilpailukykyä.  On kuitenkin lyhytnäköistä ja vastuutonta tuhota tulevaisuuden työpaikkojen ja yritystoiminnan toimintaympäristö vain tämän sukupolven työpaikkojen luomiseksi.  Parhaillaan EU:ssa neuvotellaan miljoonien aktivistien vastustamasta TTIP- sopimuksesta, joka tekisi lopun demokratiasta ja riskeeraisi luonnonsuojelun ja monet muut arvot. Tein Oulun kaupunginhallitukselle aloitteen siihen liittyvän tiedon jakamisesta kuntalaisille, mutta riskit vaiettiin sielläkin kuoliaaksi vetoamalla juuri siihen, mikä on saanut aktivistit liikkeelle: salaiset neuvottelut.

Olisi hyvä tiedostaa, että ”elinvoima” jota suuryritykset ja miesvaltaiset alat kasaavat menestyksensä raaka-aineeksi  tarvitsee kasvualustakseen naisten loputonta hoivatyötä ja kun ne riskit realisoituvat, joihin yrittäjiä kannustetaan, turvallisen toimeentulon valinneet joutuvat maksumiehiksi (palkkatyön valinneet veronmaksajat). 

Elinvoima-lähetyssaarnaajat eivät myöskään piittaa esimerkiksi matkailualan pienten naisyritysten elinvoimasta, sillä nykyjärjestelmässä raha menee rahan luo. Isoimmat tuet annetaan niille, jotka sitä tarvitsevat vähiten (ja joiden toiminta yleensä jo on kannattavaa).

Tämä naisille rakkaamman luonnon elämänvoiman väheksyminen ilmeni mm. Viinivaara- hankkeen kohdalla, jossa arvokkaat elämyslähteet oltiin valmiita riskeeraamaan juomavesi- hankkeen nimissä.  Hanke osoitti myös halveksuntaa laajemmin niin matkailuyrittäjien toimeentuloa kuin luonnon moniarvoisuutta kohtaan.  Toki monet miehet samaistuvat leimallisesti naisellisiin luontoarvoihin ja yhä useampi nainen on omaksunut kovan kapitalismin riistopolitiikan.  Sukupuolta tärkeämpi kysymys onkin se maa-ilmankuva, joka kulloinkin vallitsee ja luo yleiset normit.  Naisia ja muita lajeja arvostavat ns. omavaraiset ja ekologisesti kestävät lahjataloudet muokkaavatkin niin naisia kuin miehiä luontokumppanuuden suuntaan. Monissa yhä tänään vaikuttavissa matriarkaalisissa kulttuureissa (Sumatra, Intian khasit, Kiinan mosuot, Amerikan irokeesit) miehet ovat ylpeitä, jos heitä kutsutaan ”äidillisiksi” tai hoivaaviksi.  Patriarkaateissa poikia sitä vastoin kasvatetaan miehisyyteen nimenomaan naiseutta halveksuvin vertauksin.  Jopa tai chi- tekniikkaa opettava ”henkinen johtaja” saattoi siksi tokaista poika-oppilaalleen: ”Näytä oletko mies vai nyyhkyttävä tyttö!”  Myös jalkapallossa huonosti pärjääviä pelaajia leimataan ”neideiksi” tai ”lipunmyyjiksi”.  Nykyhallitus on oiva esimerkki teknopatriarkaalisesta maailmankuvasta, joka pitää oikeutettuna alistaa luontoa ja naisia yksipuolisesti tulkitsemansa kilpailykyvyn nimissä.  Se ei osoita kunnioitusta myöskään eläimiä tai saamelaisten kulttuurisia oikeuksia kohtaan.  Olisi järjetöntä vastustaa yrittäjyyttä, mutta sen itselleen ottama valta-asema lähenee jo uskontoa.   Se mitä sen nimissä nyt tehdään, vaatii syvällistä ja vastuullista pohdintaa ja uudelleen arviointia. Elämä on muutakin kuin riskinottoa eikä taloudesta tule tehdä jumalaa.   

Julkaistaan Rantopohja- lehdessä l.6.l6

maanantai, 12. lokakuu 2015

Takaisin kartanonherrojen ja maaorjien aikaan

Jos valtio toimii kuin yritys, se päätyy todellakin konkurssiin, Harkimo! Mutta ei taloudelliseen vaan henkiseen ja moraaliseen rappioon.  Yritystoiminnan ja valtion arvot eivät voisi olla kauempana toisistaan, vaikka tämä on selvästi unohtunut ainakin nykyhallitukselta. Yrityksen mandaatti on tehdä voittoa osakkeenomistajille eikä sen toimintaan kuulu nykyisin edes yhteiskuntavastuu. Miten sen toimintatapoja ja arvoja siis voidaan matkia valtion tasolla, kuten miljonääri-vetoinen hallitus nyt tekee?

Yritysmaailma ilmentää ytimessään ns. vaihtotalouden arvot.  Vaihdetaan hyödykkeitä markkinoilla aina toivoen että itse saa takaisin enemmän kuin antaa. Logiikkana oma etu ja hyöty, ei suinkaan yhteishyvä. Lahjatalous sen sijaan toimii tarpeisiin vastaamisen logiikalla. Esimerkiksi vauvat kuolisivat, jos niitä ei hoidettaisi pyyteettömästi, vaan odotettaisiin hyötyä ja oman edun toteutumista. Valtion kuuluisi samaistua lahjan maailmankuvaan, jossa vastataan veronmaksajien, kansalaisten tarpeisiin ja pidetään huolta heikoimmista. Onkin sanottu, että yksittäisen valtion onnistumista tulisi mitata sillä miten se huolehtii heikoimmistaan.  Ei sillä miten se lisää abstraktia tuottavuutta ja talouskasvua heikentämällä kansalaisten peruspalveluja.

Suomi ei tässä enää pärjää laisinkaan eettisissä arvovertailuissa. Sipilä ja kumppanit kuvittelevat valtion tehtäväksi lähinnä varmistaa rikkaiden edut ja siirtää rahoja perusoikeuksia toteuttavista toiminnoista yritysmaailman hyväksi.

Jo se, että Sipilä soveltaa pakkolakeja köyhiin mutta esittää vapaaehtoista talkoisiin osallistumista varakkaille riittää romuttamaan moraalimme tason. Mutta se ei riitä, vaan Sipilä vielä pelastaa miljonääritutut jotka pian joutuisivat kiinni talousrikoksista  vankilaan. Eli kun he tulevat lähivuosina paljastumaan kansainvälisen yhteistyön myötä, veronkiertäjille annetaan tilaisuus ilmoittautua, jotta eivät joudu ”poseen”!  Suomessa ei ole nähty näin julkeata rikkaita suosivaa politiikkaa miesmuistiin. Lisäksi hallitus vähättelee harmaan talouden torjuntaa vähentämällä sen veronkiertoa tutkivien määrää, jälleen auttaen kavereita jatkamaan veronkiertoa. Ja kun Suomen tiedetään menettävän tämän rakenteellisen, Sipilän joukkojen hyväksymän verovilpin tähden paljon enemmän verorajoja kuin mitä köyhiltä nyt kiskotaan niiden kompensaatioksi, on selvää että olemme palaamassa kovien kartanonherrojen ja maaorjien aikaan.

Hallitukseen on nyt päätynyt ja otettu sellaisia ”lainaministereitä”, joita eivät kansansuosio ja äänet kiinnosta. Näin he voivat harjoittaa mitä julminta politiikkaa, eihän heillä ole varsinaista poliittista vastuuta kun heidän ei ainakaan taloudellisesti tarvitse politiikassa jatkaa. Anne Berner on avoimesti myöntänyt että on vain ”lainaministeri”. Ilmeisesti lainassa yksityistämään rautatiet ja edistämään aiemminkin edustamiensa veronkiertoyritysten intressejä.  Kuinka Keskusta sallii tällaista politiikkaa?

tiistai, 15. syyskuu 2015

Valtion ydintehtävä: työnantajien ja osakkeenomistajien etu?

 

Valtiovallan rooli on muuttunut radikaalisti uusliberalismin myötä. Kun sen tehtävä hyvinvointivaltiossa oli taata universaalien perusoikeuksien toteutuminen ja kerätä veroja yhteiseksi hyväksi, nyt sen ytimen muodostavat osakkeenomistajien ja suuryritysten edut. Kun miljönääri- yrittäjä Sipilä projisoi oman menestystarinansa hallituksen tavoitteisiin, tuottavuusloikka polkee alleen huolenpitoeetoksen.  Pyhä kolminaisuus Sipilä, Soini ja Stubb ovat herättäneet kauhua kautta kansan syvien rivien. Missä heijastuvat Sipilä-Soinin uskonnolliset arvot? Amerikkalaistyylisenä hyväntekeväisyytenä, jolla rikkaat keventävät omaatuntoansa, mutta eivät kannata hyvinvointivaltion rakenteellisen tasa-arvon ylläpitoa?

Palkkatyön alasajo yhdistettynä vimmaan muokata jokaisesta oman elämänsä sankari-yrittäjää on suorastaan julmaa. Kaikki eivät voi pärjätä yrittäjinä. Pienipalkkaiset naiset alistetaankin nyt aikamme kilpailukykyfundamentalismin puskureiksi.. Talkoo-puheet voisi hyväksyä vain jos samaan aikaan elinkustannuksista tehtäisiin todella kohtuullisia.  Oikeistohegemoninen oppi valtion roolin heikentämisestä,  demokratian rajaamisesta taloudellisiin oikeuksiin (etuoikeuksiin) ja ns. omavastuun kasvattamisesta merkitsee yhteisvastuun alasajoa. Kun normeja puretaan, kun painotetaan omaisten vastuuta ja siirretään painopistettä yksityisten palvelujen suuntaan ihmisten heikkenevästä ostovoimasta piittaamatta, luodaan juuri vahvimman ehdoilla toimiva jenkki- yhteiskunta. Missä yhteiskunnassa perusoikeuksien alasajo ja suuryritysten etujen ajaminen on johtanut ”hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen”?  Työnantajapuolueiden ja rikkaiden ihannoima Jenkkilä ei ole sallinut yhteistalkoilla tuotetun vaurauden tihkumista alaspäin.

Meilläkin kehitys on myös menossa kohti oligarkkien (yksinvaltiaiden) valtaa kauas hyvinvointivaltiosta. Se on saavuttanut Yhdysvalloissa sellaiset mittasuhteet, että raharikkaat eivät määritä ainoastaan taloutta, vaan myös maan poliittisen suunnan. Superkapitalismi on johtanut Yhdysvalloissa omaisuusvarallisuuden räjähdysmäiseen keskittymiseen hyvin pienen eliitin käsiin. Tyypillisen keskiluokkaisen perheen vuositulot ovat laskeneet vuodesta 1999 lähes 5 000 dollaria. Rahavallan keskittyminen on johtanut siihen, että Yhdysvaltojen ylin 0,1 prosenttia omistaa lähes yhtä paljon kuin maan väestön 90 prosenttia. Yksi perhe (Walwartin Waltonit) omistaa yhtä paljon kuin 42 prosenttia pohjoisamerikkalaisista yhteensä, satoja miljardeja! Yhdysvaltojen talouskasvu on lähes kokonaan valunut superrikkaiden taskuun finanssikriisin siivittämänä. Yhdysvalloissa rikkain prosentti väestöstä sai 95 prosenttia vuosien 2009–2012 talouskasvusta. Samaan aikaan 90 prosenttia yhdysvaltalaisista köyhtyi. Tämän kehityksen puolestapuhujat ovat nyt valmiita viemään tuhka kaikista pienituloisimpien hoiva-alan naisten pesästä. Nyt jos koskaan, on markkinarako yleislakolle. Emme ole amerikkalaisia, olkaamme siis suomalaisia. Pohjoisen hyvinvointivaltion tasa-arvoisia kansalaisia.

 

Kaarina Kailo, dosentti, Oulun kaupunginvaltuutettu

 

torstai, 5. maaliskuu 2015

Oiva eläkepommi -- Mummoista uusi Oulun ihme

Tulevaisuutemme suurimpana haasteena pidetään eläköitymistä. Kun yli 60 % väestöstä on pian eläkeikäistä, huolenaiheeksi nostetaan milloin huoltosuhdekriisi, milloin palvelujen riittävyys. Ns. kestävyysvajetta hokevat talousmiehet eivät tunnu näkevän vanhuksia kuin menoeränä.  Tarvitsemme myötätuntovajeen tilalle kiitollisuutta hyvinvointivaltiomme rakentajia kohtaan. Mutta mummot ovat myös bisnesmaailmalle kilpailukykytekijä! Eläkeläismassoilla tulee olemaan aikaa ja joillakin jopa runsaasti rahaakin. He ovat paitsi ihmisarvonsa ansaitsevia lähimmäisiämme, myös Suomen ydinässä.  Onhan Suomessa ja vieläpä Oulussa eniten ikäihmisiä!

Tulemme tarvitsemaan kännyköitä, kirjoja ja muita vempaimia ISOLLA NÄYTÖLLÄ ja KIRJAIMILLA. Tulee olemaan suurempi markkinarako esteettömille kulkureiteille, kypsyysiän viihteelle, TV- ja radio-ohjelmille, musiikille, muodille… Kylpylä-, matkailu- ja hemmotteluteollisuus kukoistavat.  Ouluun syntyy uusi ihme— kultaisen iän palvelukeskukset, jossa hierotaan, huolehditaan, tanssitaan ja hellitään maksukyvyn, tarpeen eikä vain  varallisuuden mukaan. Miksi näin merkittävä muutos?

Koska eläkeläiset muodostavan kriittisen, ja siis todella arvojemme suhteen kriittisen massan. Koska enää ihmisyyden normi ei ole lujaa kiitävä kaunis ja rohkea formulamies vaan rollaattoreillaan hurjasteleva eläkeläisjoukko, joka määrää myös kansakunnan rytmin ja suunnan äänivallallaan. Kauppojen ikkunoita ei enää täytä pikku-barbien seksivaatteet vaan normaalimummojen käytännölliset ja lämpöiset alkkarit. Mainoksissa mummosilkki sekä viilentää että lämmittää.  Ainot ja Reinot ovat kuumimpia piraattituotteita Virosta Hongkongiin. Tiehankkeet siirtyvät rollaattoriteiden tieltä ja vihreä, vanhusystävällinen yhdyskuntasuunnittelu on kova sana. Jo nyt on kehitetty älyvaippoja, älylattioita ja vieripyöriä lisäämään vanhusten turvaa.  Mutta koska maan johdossa ja kunnanjohtajina tulee olemaan lähinnä ikänaisia—tuota suurta joukkoa, jota nyt patistetaan aktiivisuuteen, teknologia ei ole enää herra vaan renki. Ja mummothan johtavat tulevaisuuden Suomea, koska kerran elävät pitempään!

 

 

tiistai, 3. maaliskuu 2015

Teknologiavetoisen kilpailutalouden työllistämismyytit

Myytit teknologiavetoisen kilpailutalouden lisäämistä työpaikoista ja vaurauden alaspäin tihkuvista vaikutuksista eivät pidä paikkaansa. 30 vuoden uusliberalistisen kilpailutalouskokeilun jälkeen olisi aika vetää johtopäätöksiä ja asettaa oikeisto vastuuseen lupauksistaan.Suomessakin on tyypillistä biotekniikan ja tietotekniikan työllistäviä vaikutuksia lupaava jargon, mutta huipputeknologiayritykset eivät tarvitse suurta määrää työntekijöitä eivätkä edistä työllisyyttä. Ne lisäävät vain pienen eliittityöntekijäryhmän mahdollisuuksia: Valtavaa liikevaihtoa pyörittävän Microsoft-imperiumin ydin muodostuu vain muutamasta tuhannesta erittäin ammattitaitoisesta työntekijästä. Huipputeknologiayrityksiin syntynyt työpaikka hävittää monesti useita työpaikkoja muualta - yrityksethän kehittävät yleensä juuri työvoiman tarvetta vähentävää teknologiaa. Tähän on kiinnittänyt huomiota mm. Risto Isomäki.

Kaikkien teollisuusmaiden hallitukset ovat aktiivisesti tukeneet työpaikkoja tuhoavaa teknologiaa. Voidaan puhua taloudellis-teknologisesta väkivallasta. Se ilmenee yksipuolisena suuntauksena tukea ”innovaatioita” eli kaupallisesti lupaavia, usein miesvaltaisia aloja, sekä kehitystä, jossa naisille ominaisemmat hoiva, yhteisöllisyys ja ympäristönsuojelu ovat marginaalisia. Markkinafundamentalistisen ideologian mukaan tuotteiden, työvoiman ja niiden hintojen pitää liikkua vapaasti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Työläisten palkkatasoa ei saisi säädellä työntekijä- ja työnantajajärjestöjen ja valtiovallan yhteisillä sopimuksilla.  Palkkatyöläisten odotetaan nyt, vaikka he eivät saa osuutta voitosta, käyttäytyvän kuin he olisivat yrityksen osakkaita.Kun tuotanto ”joustavoituu”, on myös työaikojen joustettava, ja ”työnhaltijan” tulee alistaa itsensä markkinoiden rytmille. Ristiriita on ilmeinen: toisaalta yksityisyrittäjyyden piirteet, toisaalta yhä vahvempi alistaminen. Aasian hikipajat, joita länsimaiset merkkivalmistajat, kuten Apple pyörittävät, ovat tästä karmeita esimerkkejä. Keskitetyn tulopolitiikan ja korporativismin kulta-aikaa olivat Suomessa 1970- ja 1980-luku. Lainsäädäntö ja sopimukset suosivat keskitettyjä kansallisia organisaatioita. Mallina muillekin aloille sovellettiin puu- ja paperiteollisuuden sopimuksia. Korkea työllisyysaste säilyi pitkään heijastuen julkiselle puolelle ja yksityisiin palveluihin. Ensimmäinen öljykriisi vuonna 1973 ei synnyttänyt Suomessa pitkäaikaistyöttömyyttä niin kuin muissa länsimaissa. Säädellymmän talouden aikana reaalitalous kasvoi toisin kuin nykyaikana, jolloin kasvusta puhutaan koko ajan, mutta sitä ei juuri tapahdu kuin Aasiassa, minne tuotantoa on siirretty halpojen tuotantokustannusten perässä. Rajaton kasvu ei ole mahdollista, mutta säädellymmän talouden menestystä voitaisiin soveltaa nykyaikana luonnonvaroja ja energiaa säästävän infrastruktuurin ja työntekijöiden oikeuksia kunnioittavan talouden rakentamiseen.

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Linkkilista